AlogteOho&HisSoundsofJoy
Balloon 360°Isän puolelta frafralaiset juuret ja äidin puolelta akim-juuret omaava Alogte Oho varttui Etelä-Ghanan sademetsässä, josta hän muutti nuorena Frafran alueelle Pohjois-Ghanan savannille. Varttuessaan isänsä kotikylässä Namoossa, Oho vaikuttui syvästi paikallisen kirkon jumalanpalvelusten lauluista ja rummuista ja liittyikin kirkon gospel-kuoroon kolmetoistavuotiaana.
Oho aloitti soolouransa gospel-artistina ja julkaisi ensimmäisen pitkäsoittonsa vuonna 2007. Kansallisen läpimurtonsa Oho teki kolmannen albuminsa singlellä Mam Yinne Wa vuonna 2012. Vuotta myöhemmin arvostettu saksalainen rumpali ja levy-yhtiömoguli Max Weissenfeldt tapasi Ohon ja he aloittivat tähän päivään saakka jatkuneen yhteistyön. Weissenfeldtin Philophon-levymerkillä julkaistu single Zota Yinne nousi yllättäen pienimuotoiseksi hitiksi reggae-piireissä, mutta varsinaisen kansainvälisen läpimurtonsa Oho teki uudelleen äänitetyllä versiolla hitistään Mam Yinne Wa.