Takaisin artisteihin

GopTunDJs

Backyard
19:30

Gop Tun DJs on São Paulossa operoiva taiteilijakollektiivi, joka toimii samannimisen festivaalin, muiden tapahtumien sekä levymerkin taustalla. Omien bileiden järjestämisen lisäksi DJ:t kiertävät soittamassa ympäri Brasiliaa, ja heidät on nähty usein myös Yhdysvalloissa sekä Keski-Euroopassa, jossa Gop Tun DJs on kuulunut muun muassa Dekmantel Festivalin esiintyjäkaartiin kahdesti. Kollektiivin DJ:t soittavat monipuolista house- ja teknopohjaista klubimusiikkia, jota kuvaavat niin idearikkaus, hienostuneisuus kuin tanssilattialla toimiva iskevyyskin. Omia bileitään Gop Tun pyrkii järjestämään odottamattomissa paikoissa. Heidän tapahtumiensa lineupeissa nähdään sekä kansainvälisiä nimiä että Etelä-Amerikan parhaita DJ-voimia.