Pitkät jäähyväiset: Flow Festival järjestetään Suvilahdessa vielä vuonna 2024
Helsingin kaupunki on ilmoittanut viivästyksistä Suvilahden suunniteltuihin rakentamisaikatauluihin. Viivästysten johdosta Flow Festival voidaan järjestää Suvilahdessa vielä kesällä 2024. Suunnitelmat tulevien vuosien osalta vahvistuvat myöhemmin.
Flow Festival tiedotti huhtikuussa järjestävänsä festivaalin tänä vuonna Suvilahdessa viimeistä kertaa. Lähdön syynä oli Suvilahden alueen laajenevat rakennustyöt, joiden vuoksi suurtapahtuman järjestäminen alueella ei olisi ollut enää mahdollista. Kesäkuussa 2023 Helsingin kaupunki kuitenkin tiedotti rakennusaikataulujen viivästymisestä asemakaavasta jätettyjen valitusten vuoksi.
Flow Festivalin taiteellinen johtaja Tuomas Kallio kertoo: “Saatuamme kaupungilta tiedon rakennustöiden lykkääntymisestä, aloimme tutkia tilannetta Flow’n kannalta uudelleen. Asian nyt varmistuttua voimme iloksemme ilmoittaa, että Flow’n tarina Suvilahdessa saa jatkoa ja festivaali järjestetään tutulla paikallaan vielä kesällä 2024”.
Vuodesta 2025 eteenpäin festivaalin suunnitelmat ovat edelleen auki. “Suvilahden rakennustyöt tulevat todennäköisesti toteutumaan joka tapauksessa lähitulevaisuudessa, joten kyse on Flow Festivalin osalta jatkoajasta. Saammekin jättää niin sanotusti pitkät jäähyväiset alueelle, jossa olemme kasvaneet ja rakentaneet Flow’sta monille niin rakkaan festivaalin ja tärkeän osan Helsingin kulttuurielämää”, Kallio sanoo.
Flow Festival järjestetään Helsingin Suvilahdessa 11.–13.8.2023. Yhteensä Flow Festivalilla esiintyy lähes 150 artistia. Esiintymässä mm. Lorde, Blur, Wizkid, Kaytranada, Christine & The Queens, Tove Lo, Devo, Pusha T, Caroline Polachek, Suede, Moderat ja monia muita.