Takaisin taidelistaukseen

Lauratimantti

Lauratimantti, oikealta nimeltään Laura Lehtinen, on kuvittaja-kuvataiteilija, joka työskentelee laaja-alaisesti erilaisten visuaalisten projektien parissa sekä Flow Festivalin suunnittelijana, toteuttaen osan festivaalialueen visuaalisesta sisällöstä ja konsepteista. Hän on opiskellut kuvittajaksi Barcelonassa ja kuvataiteilijaksi Helsingissä ja Turussa. Lehtisen työ koostuu kuvitusten ja maalaustaiteen lisäksi muraaleista ja installaatioista kaupunkitilaan, ja taiteilijan värikkäitä kuvituksia, maalauksia ja muita teoksia voi nähdä muun muassa talojen julkisivuissa, rullalaudoissa, festivaaleilla, ja vaatemallistoissa. Hän on toteuttanut taidetta ja tilaustöitä ympäri maailmaa.

Flow Festivalille Lauratimantti tuo kontti-installaatio Candy Shopin sekä maalaa taiteilijakollegoidensa kanssa Suvilahden skeittiparkin – Lehtinen tiimeineen olivat skeittiparkkia ensimmäisinä maalanneet taiteilijat toteutettuaan sinne teoksia vuoden 2015 Flow Festivalia varten. Lisäksi Lauratimantin suunnittelemat, vuosittain ilmeeltään muuttuvat Flow-kirjaimet ihastuttavat kävijöitä jo kuudetta kertaa.

Omien teostensa toteuttamisen lisäksi Lehtinen kuratoi Urban Art -kokonaisuuden Flow Festivalin alueelle. Kahdeksantoista eri taiteilijan teoksia rakentuu ympäri festivaalialuetta. Lue lisää taiteilijoista täällä.

Instagram: @lauratimantti