Takaisin taidelistaukseen

SiniParikka

Sini Parikalle kaupunkikulttuurin monet ulottuvuudet ovat luonteva tapa olla kosketuksissa ympäristöön ja kanssakulkijoihin. Hän haluaa työssään ottaa kantaa kestävän rakennetun ympäristön puolesta – inspiraatio kumpuaa paikkasidonnaisuudesta, kierrätysmateriaalien käytöstä, osallisuudesta ja elämyksellisyydestä.

Flow’n maisema-arkkitehtina Parikka on työskennellyt vuodesta 2016 ja tänä vuonna hänen johdollaan alueelle nousee liki kymmenen yleisöaluekohdetta. Kaikessa rakentamisessa mietitään materiaalien koko elinkaari, ja monessa installaatiossa on hyödynnetty esimerkiksi rakennustyömaiden jätettä ja ylijäämää. Jo käytetty materiaali kiertää Flow’n käytössä usean vuoden.

Underground Lounge tuo näkymättömän infran esille – valtavat mustat jätevesiputket tarjoavat suojaa ja istuinpaikkoja Heineken Silver Arenan takana. Ilmanvaihtokanavat taas muodostavat rytmikkään teoksen vanhan tiilikellon seinustalle. Firegamin värikkäät lieskat on sahattu pelastetusta jätevanerista ja vehreän Skatepark Junglen rakenteena on käytetyt autonrenkaat. Teoksissa nähdään usein lainakasveja ja ne herätetään eloon Sun Effectsin valaistuksella. Tänä vuonna hylätyillä materiaaleilla herkutellaan isosti – Black Tentin edustalle nousee nelimetrinen Wastelicious-kakku juhlistamaan Suvilahden monimuotoista kulttuurikeskittymää.

Instagram: @sisu.kollektiivi