Takaisin

FlowTalksMusic

The Other Sound x Sun Effects
16:00

Flow Festival ja YouTube järjestävät yhteistyössä Musiikkiala.fi -verkoston kanssa paneelikeskustelun suomalaisen musiikkialan kansainvälistymisestä. Keskustelussa etsitään konkreettisia ratkaisuja siihen, miten miltei miljardin euron kotimainen musiikkiala voi kasvaa entistäkin suuremmaksi. Mistä saadaan kipinää ja taitoa valloittaa kansainväliset markkinat? Entä kuinka eri luovan alojen toimijat musiikkialasta alustoihin ja lainsäätäjiin voivat tukea kansainvälisen menestyksen edellytyksiä?Keskustelemassa nähdään suomalaisia musiikkialan vaikuttajia ja tekijöitä sekä korkean tason poliittisia päättäjiä.

Keskustelu käydään suomeksi.

Flow Talks Music -panelistit ovat:

Sari Multala, Tiede- ja kulttuuriministeri

Sari Multala on nykyisen tiede- ja kulttuuriministerin tehtävänsä lisäksi työskennellyt eduskunnassa muun muassa sivistysvaliokunnassa sekä ympäristövaliokunnassa kolmikautisen kansanedustajauransa aikana. Koulutukseltaan Multala on kauppatieteiden maisteri. Ennen poliittista uraansa hän purjehti kilpaa Suomen maajoukkueessa voittaen kolminkertaisen maaailmanmestaruuden ja myöhemmin toimi Suomen purjehdusjoukkueen päävalmentajana.

Nasima Razmyar, Kansanedustaja, Musiikin edistämissäätiön puheenjohtaja

Nasima Razmyar on Afganistanissa syntynyt suomalainen kansanedustaja, Musiikin edistämissäätiön puheenjohtaja sekä entinen Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen apulaispormestari. Koulutukseltaan Razmyar on kulttuurituottaja.

Mikko Manninen, Music Finlandin toiminnanjohtaja

Pitkän uran kotimaisella levy-yhtiökentällä muun muassa Warner Music Finlandin Baltian liiketoiminnanjohtajana ja Suomen toimintojen operatiivisena johtajana tehnyt Mikko Manninen toimii nykyään Music Finlandin toiminnanjohtajana. Manninen on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri.

Heidi Jern, Government Affairs & Public Policy Manager Google/YouTube

Heidi Jern toimii Googlen yhteiskuntasuhdepäällikkönä Suomessa. Aiemmin Jern on työskennellyt mm. Euroopan komissiossa ja Euroopan parlamentissa. Koulutukseltaan Jern on valtiotieteen maisteri Åbo Akademista.

Teemu Brunila, laulaja, muusikko, säveltäjä-sanoittaja

Teemu Brunila on suomalainen laulaja, muusikko ja säveltäjä-sanoittaja, jonka kansainvälistä laulunkirjoitusuraa on kutsuttu Suomen merkittävimmäksi – Brunila on historian ensimmäinen suomalainen, jonka tekemää musiikkia sisältävä albumi on päässyt Billboard-listan kärkeen. The Crash-yhtyeen solistina tunnetuksi tullut Brunila on kirjoittanut musiikkia mm. JVG:lle, David Guettalle ja Trey Songzille.

Elina Aspelin, Splay One, maajohtaja

Elina Aspelin toimii Splay Onen maajohtajana. Splay One on neljässä Pohjoismaassa toimiva luova digitaalisen markkinoinnin yritys, jonka listoilla on uuden luovan alan sisällöntuottajia. Ennen siirtymistään maajohtajan tehtävään Aspelin on toiminut monissa luovan alan tehtävissä, mm. tuottajana.